tiistaina, syyskuuta 08, 2009

Linkit Jussi Halla-ahon tuomioon.

“Logiikalla tai niin sanotuilla järkiperusteluilla ei tämän vuoksi ole todellista merkitystä uskonnollisista kysymyksistä käytävissä keskusteluissa.” - Helsingin käräjäoikeus 8.9.2009

Jussi Halla-aho sai tänään 33 päiväsakkoa, yhteensä 330 euroa, syyttäjä Mika Ilmanin toimitaa kritisoineesta tekstistään mm. yllä olevin perusteluin. Tuomio tuli uskonrauhan rikkomisesta ja sen kummemmin asiaa analysoimatta linkitän itse tekstiin ja sitten tuomioon.
Kommentteja oikeudenkäynnistä
Muita Linkkejä

Apulaisoikeusasiamiehen lausunto nettisensuurista ja fiktiota

Pikkasen myöhään huomattu, mutta mainitsen kuitenkin kun tätä ei ole tunnuttu huomaavan oikein missään. Heti hallinto-oikeuden annettua toukokuussa päätöksen siitä ettei internetsensuurista voi valittaa antoi myös apulaisoikeusasiamies Jukka Lindstedt oman lausuntonsa. (via Tietokone)

Lausunnon sisältö on tiivistetysti se, että laki tarkoituksella jättää olennaisia asioita avoimiksi ja soveltajan harkinnanvaraan. KRP on siten tulkinnut lakia oikein eikä huolimattomuutta lukuun ottamatta selvityksessä ole tullut esiin, että keskusrikospoliisi olisi ylittänyt harkintavaltansa tai käyttänyt sitä väärin.

(Eli KRP:llä on oikeus sensuroida nettiä salaisilla mustilla listoilla siten miten kokevat sen tarpeelliseksi ilman valitusoikeutta, koska Eduskunta on suuressa viisaudessaan niin halunnut.)

Oikeusasiamiehen mukaan varsinaiset ongelmat liittyvät pikemminkin itse lakiin ja Liikenne- ja viestintäministeriön pitäisi tarkistaa, että kaipaisiko lausunnossa käsitellyt tulkinnanvaraiset kysymykset (erityisesti kotimaisten sivustojen asema, suodatuksen tarkkuus ja linkityksen merkitys sekä muutoksenhakuoikeus) tarkennusta. Lvm:llä oli vastausaikaa 4.9.2009 saakka joten periaatteessa Lvm:n näkemys pitäisi löytyä jo jostain.

Lisäksi apulaisoikeusasiamies huomauttaa, että lain säätämisen jälkeen on ilmestynyt Euroopan neuvoston ministerikomitean internetin suodatusta koskeva suositus sekä Euroopan Parlamentin käsittelyssä ollut telekommunikaatiopaketti, jonka yksi keskeinen kysymys oli se, että tulisiko Internetin käyttörajoituksilla olla aina tuomioistuinkontrolli.

Linkkivinkki

Nettisensuuria sivuten törmäsin Blogilistan kautta Internetin pimeät puolet -blogiin. Sen maailmassa verkkorikolliset hääräilevät laeista ja maiden rajoista piittaamatta ja tavallisia kansalaisia suojelee internetiä työkseen suodattava ylikomisario Karri Luoma ja viranomaisvalvonta.

Linkkejä